Maailmasta löytyy kahdenlaista työtä: projekteja ja ylläpitoa. Törmäsin tähän väittämään useita kertoja lukiessani anekdootteja tai työskentelyyn liittyviä tekstejä. Mielessäni nämä pyörähtivät muotoon: tulokset ja paikallaan tarpominen.
Jokainen lukija lienee törmännyt yhteen tai useampaan projektiin, siis hankkeeseen, jolla on selkeä tavoite. Helppoja esimerkkejä löytyy arjesta: talon rakentaminen, rahojen kerääminen kärsiville ja nykyisin kuntien yhdistäminen. Projektin lopussa saa katsella projektin tuloksia, pitää projektin päättäjäisiä ja pohtia onnistumistaan.
Sen sijaan jatkuva syöminen, siivoaminen, peseminen, huoltaminen ja tietyn tilan säilyttäminen tuntuu tuottavan vähemmän onnistumisen tunteita. Likapyykkikasa, auton, pyörän ja kehon huolto, jatkuvasti tyjenevä jääkaappi ja moni muu asia tuntuvat ns. ikuisuusprojekteilta siis ylläpitotehtäviltä.
Kaksi asiaa jäi vaivaamaan edellisessä selityksessä. Ensinnäkin töiden jakautuminen sukupuolten mukaan. Yleensä naiset saavat tehdä kaiken ylläpidon arkiruoasta, siivoamiseen ja pyykinpesuun. Sen sijaan bonuksia ja palkkioita tarjoavat tehtävät kolahtavat miehille. No, tästä lienee kirjoitettu metreittäin tavaraa enkä paneudu siihen sen enempää.
Aivan toinen asia pyörii mielessäni: Miten niin vain kahdenlaista työtä? Entäpä prosessit, jotka kestävät pitkään, mutteivät lopu. Hyvänä esimerkkinä ihmisen elinkaari. Se on projekti, jota harvemmin projektiin osallistuja juhlii projektin päätyttyä. Toisaalta eipä sitä voi sanoa suureksi ylläpitotehtäväksi, kun ihminen kuitenkin elää aika vähällä, jos sattuu syntymään tarpeeksi lämpimään ilmastoon. Moni muu työ putoaa näiden väliin. Jos siivoaminen on ylläpitoa, niin entäpä siivoaminen työnä? Siivousyrityksen asiakkaan työtilojen siivoaminen on yht'äkkiä projekti, josta maksetaan.
Lokerointia, lokerointia, helpottaa asioiden ajattelemista, mutta samalla se rajoittaa näkemistä, koska suljemme ajatuksista kaiken mikä ei sovi valitsemiimme lokeroihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti